Yhteishyvä
Kategoria

Ruoanlaitto

Ruoanlaitto

Jäinen Nice Cream on kesän terveellinen herkku

Kuten kerroin edellisessä postauksessani, osan kohdalla olisi hyvä kohtuullistaa sokerin käyttöä. Tämä onnistuu suosimalla terveyttä edistäviä ruokavaihtoehtoja, jolloin muiden, kenties vähemmän terveellisten ruokien syöminen voi vähentyä. Yksi tällainen vaihtokauppa sokerin käytön vähentämiseksi on syödä ruokaa nimeltä Nice Cream, josta kuulin hiljattain. Nice Cream on sorbettia…

31.5.2017
Ravitsemus Ruoanlaitto

Kananmunista ja niiden terveellisyydestä

Yhteishyvää ahkerasti sosiaalisessa mediassa seuraavat ovat saattaneet huomata, että mennyt viikko oli Yhteishyvässä munaviikko, joka näkyi muun muassa kananmunapohjaisten reseptien esittelemisenä. Kananmunat ovat nykyään trendikäs ruoka-aine, ja esimerkiksi tämän blogin toisella nokkamiehellä, Samulilla, on käynnissä kananmuniin läheisesti liittyvä projekti. Itsekin olen innostunut kananmunista ja…

26.3.2017
Kuluttajatieto Ruoanlaitto Ruokakulttuuri

Vaihtoehtoja uunijuureksille

Etelä-Euroopan normaalia kylmempi talvi näkyy myös kotimaisissa ruokakaupoissa. Lehtivihannesten osalta on esiintynyt paikoittain saatavuusongelmia ja tämä on näkynyt myös hinnoissa. Saatavuusongelmat eivät koske pelkästään Suomea ja Britannialaisen kaupan alan asiantuntijan Teresa Wickhmanin mukaan haaste syntyy kuluttajien ostoskäyttäytymisen muuttumisessa, kun olemme tottuneet saamaan kaupoista salaattia…

20.2.2017
Ruoanlaitto Ruokakulttuuri

Einesten uusi tuleminen

Markkinoille putkahtelee uusia einesruokia, tällä kertaa vegaanisina vaihtoehtoina. Ensimmäinen ajatukseni oli kirjoittaa kuinka tähän tilanteeseen on tultu. Sitten mieleeni muistui hesarin kirjoitus, jossa toimittaja kertoi Netflixistä. Siispä kerron subjektiivisen näkemykseni miltä syömäni tuotteet maistuivat sekä mihin suuntaan toivoisin tämän ruoka-alan muodon kehittyvän. Twiittasin kuvan…

26.10.2016
Ravitsemus Ruoanlaitto

4 vaihtoehtoista levitettä leivälle

Monipuolinen ja tasapainoinen ruokavalio on yksi terveytemme kulmakivistä. Kuten arvata saattaa, monipuolisuus tarkoittaa tässäkin yhteydessä erilaisten ruokien tai ruoka-aineiden syömistä, mikä on tärkeässä asemassa esimerkiksi riittävän ravintoaineiden saannin turvaamisessa. Monipuolisuus voi ruokavalion kohdalla tarkoittaa myös leivän levitteiden vaihtelemista. Tässä kirjoituksessa esittelen neljä ruokaa tai…

18.9.2016
Kuluttajatieto Perhearki Ruoanlaitto

Joka viikko on hävikkiviikko

Kuluttajaliitto järjestää tänä vuonna jo neljännen kerran hävikkiviikon. Tällä viikolla järjestettävän hävikkiviikon tarkoituksena on vähentää ruokahävikkiä ja lisätä ruoan arvostusta. Ruokahävikin vähentämiselle on toden totta tarvetta, sillä Suomessa heitetään vuosittain roskiin arviolta 120-160 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa vuodessa eli keskimäärin 20–30 kiloa jokaista suomalaista kohti. Tällainen määrä ruokaa…

1.9.2016
Kuluttajatieto Ruoanlaitto Ruokakulttuuri

Vegaaninen pizzaoletettu

Sain eilen käsiini Härkistä. Alkuviikosta siitä kohuttiin nyhtökauran haastajana, mutta itse en näe niiden välillä kilpailuasetelmaa. Markkina on valtava ja jokainen valmistaja löytää varmasti lähitulevaisuudessa oman kohderyhmänsä. Tuotteiden koostumuksessa sekä ravintoarvoissa on eroja, joista on olemassa jo hyvin laadittuja artikkeleita. Molemmista tuotteista on puhuttu…

1.9.2016
Kuluttajatieto Ruoanlaitto Ruokakulttuuri

…peruna on ruoka ihan oikea

Kotimaiset varhaisperunat ovat saapuneet ruokakauppoihin. Peruna on meidän suomalaisten yksi eniten odottamistamme sesonkiherkuista. Eräs huippukokki totesi, että uuden perunan myyminen pitäisi kieltää lailla ennen juhannusta. Sanonnassa on perää, mutta tänä keväänä lämpimät säät ovat mahdollistaneet hyvänlaatuisen perunan myymisen jo kesäkuussa. Nykyisestä suosiostaan huolimatta, peruna…

12.6.2016
Ravitsemus Ruoanlaitto

Maapähkinävoi – herkullinen ja terveellinen ripaus amerikkalaista ruokakulttuuria

Jos minua pyydettäisiin mainitsemaan kaksi ruokaa, joita minulla tulee mieleen amerikkalaisesta ruokakulttuurista, vastaukseni tulisi kuin Prisman hyllyltä. Ensimmäinen ruoista on pekoni. Amerikkalaiset tuntuvat olevan niin pekonihullua kansaa, että pekonisävytteisten ruokien lisäksi olen nähnyt sanan pekoni mitä mielikuvituksellisimmissa yhteyksissä. Vai mitä sanotte pekonihammastahnasta, pekonimuroista ja pekonikynttilästä, jotka ovat oikeasti…

22.4.2016
Kuluttajatieto Ruoanlaitto Ruokakulttuuri

Tässä hommassa Michelin-tähdellä ei tee mitään

Huhtikuu on sesonkiruokailijan näkökulmasta mielenkiintoista aikaa. Ruokakaupoista saa jo Eurooppalaista uutta satoa, kuten parsaa. Samaan aikaan eteläiseltä pallonpuoliskolta saadaan edullisia eksoottisia hedelmiä esimerkiksi papaijaa ja mangoa. Vastaavasti Suomessa kotimainen kasvukausi alkaa villiyrteillä ja ainakin Etelä-Suomessa olemme jo päässeet niistä nauttimaan. Nyt kannattaa unohtaa ruoanvalmistukseen…

21.4.2016