Yhteishyvä
Ravitsemus Ruokakulttuuri

Etelä-Euroopan vihanneskriisi — uhka vai mahdollisuus?

12.2.2017

”Hinnat kolminkertaistuneet”

Hyllyt paikoin tyhjinä”

Laatu on kärsinyt”

Vihannessadot ovat olleet harvinaisen huonoja”

Etelä-Eurooppa on kärsinyt viimeisten kuukausien aikana poikkeuksellisen huonosta säästä. Esimerkiksi eteläisessä Espanjassa sijaitsevaa Murcian maakuntaa koettelivat joulukuussa runsaat sateet, jollaisia ei oltu nähty ainakaan 30 vuoteen. Sateet olivat niin rankkoja, että niiden seurauksena muodostuneet vesimassat yhdistyivät tulviksi asti, aiheuttaen monia ongelmia. Lisää piinaa aiheutti kylmyys, joka on koetellut Espanjan lisäksi Italiaa. Kylmyys on johtanut muun muassa siihen, että Etelä-Euroopassa on nähty niillä leveysasteilla hyvin harvinaisia lumisateita.

Italia ja Espanja tuottavat talvikuukausina ison osan Euroopassa myytävistä tuoreista vihanneksista. Tämä on ongelma, sillä edellä mainitut tulvat ja kylmyys ovat johtaneet siihen, että esimerkiksi osassa Espanjaa vain 30 prosenttia saatavilla olevasta peltoalasta on ollut käyttökelpoista.

Jokainen voi arvata, mihin tämä on johtanut: hinnat ovat kolminkertaistuneet, kauppojen hyllyt ovat olleet paikoin tyhjinä ja laatu on kärsinyt, kun vihannessadot ovat olleet harvinaisen huonoja. ”Kesäkurpitsakriisi” on saanut Twitterissä oman hashtaginsa, jonka alle tuonnista hyvin pitkälti riippuvaiset britit ovat julkaisseet kuvia tyhjyyttään kumisevista kesäkurpitsahyllyistä. Itsekin kiinnitin huomiota viime kuussa Prismassa käydessäni kesäkurpitsan 5½ euron kilohintaan. Vaikka keskitalven kuukaudet eivät olekaan Satokausikalenterin mukaan kesäkurpitsan sesonkikuukausia, vaikutti hinta minusta silti hurjan korkealta.

Monille ehkä konkreettisin esimerkki vihanneskriisin vaikutuksista arkipäiväiseen elämään on ollut jäävuorisalaatti, josta on ollut pulaa monin paikoin. Erään arvion mukaan talvisin jopa yli 90 prosenttia kaikesta Euroopassa myytävästä jäävuorisalaatista tulee edellä mainitusta Murcian maakunnasta. Niinpä jäävuorisalaatin heikko sato on näkynyt monissa suomalaisissa työpaikkaruokaloissa, joissa salaattipöydän perusraaka-ainetta ei olekaan ollut saatavilla.

Heikot sääolosuhteet, niistä johtuvat korkeat hinnat ja saatavuuden kärsiminen ovat toki ikäviä asioita, vaikuttaen etenkin eteläeurooppalaisiin viljelijöihin ja heidän toimeentuloonsa. Myös joitakin suomalaisia saattaa harmittaa, kun lempituotteiden hinnoissa on ollut nostopaineita tai tuotteita ei ole ollut saatavilla.

Voisiko tilannetta kuitenkin lähestyä meidän näkökulmastamme voivottelun sijaan positiivisuudella ja uteliaisuudella?

Nyt olisi esimerkiksi hyvä mahdollisuus arvostaa suomalaista ruoantuotantoa ja turvautua tuontikasvisten sijaan kotimaisiin tuotteisiin. Minun ymmärrykseni mukaan viime kesän säät eivät ole johtaneet vastaavaan tilanteeseen Suomessa, vaikka toki kotimaisten (kasvihuone)kurkkujen saatavuuden kanssa on ollut ongelmia halpuuttamisen sekä tuontivihannesten puuttumisesta johtuneen menekin lisääntymisen takia. Niinpä ainakin erilaisia kotimaisia varastokasviksia on ollut hyvin saatavilla, ja toisin kuin viime vuonna, tänä keväänä esimerkiksi kotimaiset porkkanat tuskin loppuvat kuukautta normaalia aikaisemmin.

Kun joidenkin tuontikasvisten tilanne on mikä on, kannattaa suunnata katse kotimaiseen ruokaan. Olen itse talvisin vakiintunut varastokasvisten ostaja, enkä ole osannut liiemmin kaivata puuttuvia tai huokeampia lehtivihreitä. Hintatietoisena olen kuitenkin satsannut tänä talvena entistä enemmän kotimaisiin, saatavilla oleviin kasviksiin.

Esimerkiksi valkokaalista, porkkanoista ja tuontisitruksista saa tehtyä todella maistuvan salaatin. Pelkät kaalisuikaleet tai porkkanaraaste eivät kuitenkaan houkuttele juuri ketään sellaisenaan tarjottuna, joten ei ihmekään, että ihmiset karttavat niitä, ja salaattipöydissä on usein tarjolla vain tuontivihanneksia.

Valkokaali-porkkanasalaattiin saa makua ja sen kovasti kaipaamaa mehevyyttä esimerkiksi mielestäni maailman parhaan hedelmän eli veriappelsiinin palasilla ja veriappelsiinista puristetulla mehulla, jolloin sekä salaatin houkuttelevuus että maku nousevat uudelle tasolle. Alla näkyvään versioon innostuin myös laittamaan talven uutuussitrusta eli sweetietä, joka on hyvin raikas hedelmä.

Samankaltaista salaattia uskaltaa aivan hyvin tarjota seisovasta pöydästäkin, jos tuttua, turvallista ja ehkä jopa hieman tylsääkin jäävuorisalaattia ja muita salaatin raaka-aineita ei ole tarjolla. Yhtä hyvin tarjolle voi laittaa muitakin suomalaisia raaka-aineita kuten lanttua ja punajuurta.

Tällaiset harvinaiset tilanteet, kuten nämä Etelä-Euroopan satovaikeudet melkeinpä pakottavat ainakin suurkeittiöitä keksimään ratkaisuja siihen, miten pitää palvelun taso korkeana raaka-ainetilanteen muuttumisesta huolimatta. Kysymys kuuluukin, eikö vastaavaa innovointia voisi tehdä aina?

Myös kuluttajan asemassa olevien kannattaa olla tilanteen tasalla. Jos kaupasta ei löydykään tuttuja aineksia salaatin pohjaksi tai budjetti tulee vastaan, kokeile jotain uutta. Esimerkiksi Yhteishyvän hakutoimintoa käytettäessä pelkästään haku ”kaalisalaatti” tuotti 287 hakutulosta. Jo muutamalla reseptillä selviää varmasti pahimman vaiheen yli, sillä S-ryhmästä on ilmoitettu Espanjan kasvistilanteen parantuvan kuukauden sisään. Samalla tulee kokeiltua uusia ruokia, ja kotimaiset raaka-aineet, kuten tällä hetkellä monta kertaa jäävuorisalaattia edullisempi valkokaali saavat lisää arvostusta.

Ja jos vakiolounaspaikka on alkanut tarjoamaan viime aikoina erilaisia salaatteja vanhojen sijaan, ja ne maistuvat yhtä hyvältä ellei paremmalta kuin ennenkin, kannattaa jättää asiasta myönteistä palautetta. Siten saamme toivottavasti jatkossakin nauttia entistä monipuolisemmasta salaattipöydän tarjonnasta.

Siksi näin vihannesten tuontivaikeuksienkin kohdalla kannattaisi nähdä uhkien sijaan mahdollisuuksia!

Aiheeseen liittyvät

1 kommentti

  • Vastaa Vaihtoehtoja uunijuureksille – Kunnon sesonkia 21.2.2017 klo 11:57

    […] takia monet meistä ovat joutuneet uudelleen tarkistamaan kulutustottumuksiaan ja sesonkiruokailun edistämisen kannalta tämä voi olla olla positiivinen asia. Jotkut kotimaiset ravintolat ovat kääntäneet nämä haasteet edukseen ja tarjonneet tilalle […]

  • Jätä vastaus