Yhteishyvä
Ravitsemus Ruoanlaitto

Maapähkinävoi – herkullinen ja terveellinen ripaus amerikkalaista ruokakulttuuria

22.4.2016

Jos minua pyydettäisiin mainitsemaan kaksi ruokaa, joita minulla tulee mieleen amerikkalaisesta ruokakulttuurista, vastaukseni tulisi kuin Prisman hyllyltä.

Ensimmäinen ruoista on pekoni. Amerikkalaiset tuntuvat olevan niin pekonihullua kansaa, että pekonisävytteisten ruokien lisäksi olen nähnyt sanan pekoni mitä mielikuvituksellisimmissa yhteyksissä. Vai mitä sanotte pekonihammastahnasta, pekonimuroista ja pekonikynttilästä, jotka ovat oikeasti myynnissä olevia tuotteita?

Minäkin pidän pekonista, mutta sen käyttö on jäänyt omassa ruokavaliossani harvemmalle. Toinen mieleeni tuleva ruoka, maapähkinävoi, on kuitenkin käytössäni sitäkin enemmän. Pekonin tavoin maapähkinävoi on kovin suosittu ruoka-aine amerikkalaisten keskuudessa. Tiedossani ei ole, onko rapakon toisella puolella myynnissä pekonin tavoin maapähkinävoin tuoksuisia ilmanraikastimia(?), mutta 24. tammikuuta näyttäisi ainakin olevan kansallinen maapähkinävoipäivä. Lisäksi amerikkalaiset syövät maapähkinästä valmistettuja tuotteita keskimäärin lähemmäs kolmisen kiloa vuodessa, joten ei ole ihmekään, että näen tuon tuosta amerikkalaisten jakavan maapähkinävoihin perustuvia reseptejä sosiaalisissa medioissa.

Syy maapähkinävoi-innostukseeni piilee sen maun lisäksi terveellisyydessä. Maapähkinät ovat oiva ja kaloripitoinen paketti proteiinia, ”hyvää rasvaa”, kivennäisaineita kuten kaliumia ja magnesiumia ja vitamiineja kuten E-vitamiinia. Jos maapähkinävoi on tehty kuorellisista maapähkinöistä, sisältää se lisäksi useimmille tuiki tarpeellista kuitua.

Maapähkinävoin valmistaminen

Ostettuani useamman purkin maapähkinävoita kaupasta ja syötyäni ne olen hiljattain alkanut tehdä maapähkinävoita itse. Tällä tavoin saan maapähkinävoista koostumukseltaan, suolapitoisuudeltaan ja makeudeltaan juuri sellaista kuin itse haluan. Kilohintakin taitaa muodostua alhaisemmaksi kuin syöntivalmiin maapähkinävoin. Parasta asiassa on se, että maapähkinävoin valmistaminen ei ole kovinkaan vaikeaa.

Maapähkinävoin valmistamisessa maapähkinät ovat ainoa pakollinen raaka-aine, mutta halutessaan valmistamiseen voi käyttää myös suolaa, öljyjä kuten maapähkinä- tai seesamiöljyä ja makeuttajia eli esimerkiksi hunajaa ja sokeria. Kaupoissa on myynnissä ainakin rusinalla ja chilillä maustettuja maapähkinävoita, joten sille päälle sattuessa reseptiin voi käyttää myös tällaisia hieman erikoisempia raaka-aineita.

Maapähkinävoin raaka-aineet

Maapähkinävoin raaka-aineita

Maapähkinöiksi käyvät parhaiten kuoritut maapähkinät. Kuorelliset maapähkinät ovat kuorittuihin maapähkinöihin verrattuna edullisempia ja ne sisältävät enemmän kuitua, mutta niistä tehty voi ei näytä esteettisesti niin kauniilta kuin kuorituista maapähkinöistä tehty voi. Kuorituista maapähkinöistä tehty maapähkinävoi on puolestaan ”oikean” maapähkinävoin näköistä eli väriltään vaaleanruskeaa. Valmistamisessa voi hyödyntää valmiiksi suolattuja, kuorittuja ja paahdettuja maapähkinöitä, jolloin massaan ei tarvitse lisätä suolaa valmistamisen aikana.

Kuorittuja maapähkinöitä

Kuorittuja maapähkinöitä

Ensimmäinen vaihe ei ole pakollinen, mutta mielestäni se helpottaa valmistamista ja muuttaa hieman lopputuotteen makua. Ensimmäisessä vaiheessa maapähkinöitä siis paahdetaan hieman uunissa 175 asteessa noin 5-10 minuutin ajan tai niin kauan, että maapähkinä alkavat ”hikoilla”. Hikoilemisella tarkoitetaan sitä, että öljyä alkaa nousta maapähkinöiden pintaan. Jos käyttää maapähkinävoin valmistamiseen kaupan paahdettuja ja suolattuja maapähkinöitä, paahtamisaika on lyhyempi kuin paahtamattomilla maapähkinöillä. Pähkinöiden pieni tummentuminen ei haittaa, jos pitää ”paahdetun makuisesta” maapähkinävoista.

Hikisiä maapähkinöitä

Hikisiä maapähkinöitä

Maapähkinöiden ollessa vielä lämpimiä uunikäsittelystä ne laitetaan tehosekoittimeen, monitoimikoneeseen tai kuten minun tapauksessani, sauvasekoittimen minisilppuriin. Jos valinnainen ensimmäinen vaihe ohitettiin, maapähkinät laitetaan kodinkoneeseen sellaisenaan. Sitten laitetaan kone päälle ja aletaan työstämään massaa noin minuutin pituisissa pätkissä.

”Silppuamisen” aikana maapähkinöiden koostumus alkaa muuttua alun pähkinärouheesta yhä tahmeammaksi ja tahmeammaksi tahnaksi, kohti maapähkinävoita. Massan tarttuessa kiinni astian reunoille voi ottaa avuksi lusikan, jonka avulla massaa pudotetaan takaisin koneen terien armoille.

Maapähkinävoimassan muutos

Maapähkinämassa muuttuu ihan silmissä

Vähintään kolmen-viiden, minuutin pituisen työstökierroksen jälkeen seoksen koostumus alkaa olla jo hyvin lähellä maapähkinävoita. Tässä vaiheessa seokseen voi laittaa halutessaan suolaa ja öljyä ja yllä kuvailemiani mausteita. Suola antaa maapähkinävoille lisää makua ja öljy tekee lopputuotteesta helpommin levitettävää. En käyttänyt omassa reseptissäni irtosuolaa, koska käytin reseptiin 250 grammaa suolaamattomia, kuorittuja maapähkinöitä ja 100 grammaa suolattuja, paahdettuja maapähkinöitä. Suolattujen pähkinöiden ansiosta voin suolapitoisuudeksi muodostui noin 0.37 grammaa / 100 grammaa, mikä on omaan makuuni ihan riittävä määrä. Lisäsin vielä seokseen pari teelusikallista seesamiöljyä, joka on perua somesalaattiajoilta.

Massan työstämistä jatketaan niin kauan, että sen koostumus alkaa olla miellyttävä. Minä jätin seokseen hieman sattumia, koska pidän helluni tavoin maapähkinävoin ”vähän rapeasta” versiosta. Saadakseni maapähkinävoin sileäksi minun olisi täytynyt työstää seosta vielä jonkin aikaa. Jos haluaa maapähkinävoista oikein rapean version, kannattaa säästää yksi tai kaksi ruokalusikallista ensimmäisen työstökerran aikana syntynyttä pähkinärouhetta ja lisätä rouhe seokseen loppuvaiheessa.

Maapähkinävoita purkissa

Valmis maapähkinävoi suljetaan steriiliin, kannelliseen astiaan ja laitetaan jääkaappiin, jossa se säilyy noin kahden kuukauden ajan. Voi on heti käyttövalmista, mutta yleensä kodinkoneen terät kuumentavat massaa sen verran, että ominaisuuksiltaan maapähkinävoi on parasta jäähdyttyään jääkaappikylmäksi. Jos maapähkinävoin koostumus ei miellytä kylmänäkään, sen muuttamiseksi on mahdollista sekoittaa aikaisemmin mainittuja öljyjä myös jälkikäteen.

Jos muuten haluaa tehdä maapähkinävoin sijaan esimerkiksi cashewpähkinä- tai mantelivoita, valmistusprosessi on samanlainen kuin maapähkinävoin kohdalla.

Maapähkinävoin käyttäminen

Maapähkinävoita voi käyttää monenmoisin eri tavoin. Minä esittelen seuraavaksi kolme käyttötarkoitusta maapähkinävoille.

Ikiaikainen klassikko – maapähkinävoi ja hillo

Ensimmäinen maapähkinävoihin liittyvä muistoni taitaa liittyä hyvin perinteiseen amerikkalaiseen stereotypiaan: henkilö tekee TV-sarjassa tai elokuvassa maapähkinävoi-hillo-eväsleipiä ja laittaa valmiit leivät eväsrasiaan. Minäkin käytän maapähkinävoin ja hillon yhdistelmää, mutta toisin kuten perinteisen käyttötavan eli vaalean (paahto)leivän kohdalla, olen todennut maapähkinävoin ja hillon olevan helpompaa levittää riisikakkujen päälle.

Klassikko

Klassikko

Olen kokeillut maapähkinävoi-hilloyhdistelmää useiden eri hillojen kanssa, mutta palannut aina yhteen ja samaan hilloon eli tietysti vadelmahilloon. Tämä yhdistelmä toimii hyvin esimerkiksi ”kahvileipänä” tai aterian jälkiruokana.

Makeanhimo kuriin maapähkinävoilla

Kokemukseni mukaan maapähkinävoi toimii hyvänä makeanhimon taltuttajana. Olen todennut, että teelusikallinen maapähkinävoita sellaisenaan suoraan purkista vie tehokkaasti makeanhimon. Syy tähän piilee varmaankin maapähkinävoi herkullisessa, rasvaisessa maussa ja lisäksi sen tahmaisessa rakenteessa. Tahmaisuuden johdosta maapähkinävoita tulee imeskeltyä helposti muutaman minuutin ajan, kun se ei tunnu sulavan suuhun millään. Tässä ajassa makeanhimo ehtii poistua, eikä maapähkinävoi ole ainakaan minun kohdallani sellaista, että sitä söisi mielellään ”raakana” purkista useampia lusikallisia.

Muita vaihtoehtoja makeanhimon taltuttamiseksi maapähkinävoilla ovat yllä kuvaillun riisikakun syöminen tai maapähkinävoin yhdistäminen hedelmien kuten banaanisiivujen ja omenalohkojen kanssa.

Tosi helpot kolmen raaka-aineen maapähkinävoikupit

Maapähkinävoikupit (Peanut Butter Cups) yhdistävät kaksi suosikkiani terveellisistä herkuista, eli maapähkinävoin ja tumman suklaan. Tämä hyvin simppeli resepti poikkeaa hieman ”oikeiden” määpähkinävoikuppien valmistamisesta, mutta on silti varsin toimiva.

Raaka-aineet ja tarvikkeet (8kpl maapähkinävoikuppeja)

  • 60 grammaa (tummaa) suklaata = noin 6 palaa
    • maustetut suklaat ovat potentiaalinen vaihtoehto hieman erilaisten maapähkinävoikuppien valmistamiseksi
  • 10 grammaa voita = reilu teelusikka
  • 30 grammaa maapähkinävoita = pari ruokalusikallista
  • konvehtivuokia

Valmistaminen on niin helppoa, että naurattaa.

Aluksi noin 40 grammaa tummaa tai esimerkiksi maitosuklaata sulatetaan kattilassa tai vesihauteessa tai mikrossa, minkä jälkeen juoksevaa suklaata kaadetaan lusikalla pieniin konvehtivuokiin vähän alle puoleenväliin asti. Tämän jälkeen suklaan annetaan jähmettyä jääkaapissa tai pakastimessa. Minä annoin omien vuokieni jäähtyä jääkaapissa muutamaa tuntia aikaisemmin ostaneeni jäisen mämmiroveen päällä.

Suklaata konvehtivuokiin

Todettuani noin kymmenen minuutin kuluttua hammastikulla tökkäisemällä, että suklaa oli jähmettynyt konvehtivuokiin, oli aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Toisessa vaiheessa vuorossa on maapähkinävoin ja voin sulattaminen mikrossa, minkä jälkeen seos kaadetaan suklaakerroksen päälle konvehtivuokiin. Sitten vuokien annetaan jäähtyä samaan tapaan kuin ensimmäisessä vaiheessa.

Toinen kerros

Lopuksi on vuorossa vielä jäljelle jääneen suklaan sulattaminen, sen kaataminen maapähkinävoi-voikerroksen päälle ja koko komeuden jäähdyttäminen. Kun valmiit, hyvän aikaa jäähtyneet maapähkinävoikupit irrottaa varovasti konvehtivuoista, lopputulos on niin komean näköinen makupala, että mörkökin on hypätä kahvikupista pois kohti maapähkinävoikuppeja.

Mörkö ja maapähkinävoikupit

Maapähkinävoikuppeja

Maapähkinävoikupit ovat maapähkinävoin hyvien rasvojen ja tumman suklaan flavonoidien ansiosta terveellinen ja maistuva, mutta eivät täysin kaloriton herkku. Pari maapähkinävoikuppia päivässä on sopiva annos, joten isommasta maapähkinävoikuppisatsista riittää varmasti tarjottavaa esimerkiksi vieraillekin, jos laittaa vuoat pakastimeen odottamaan kahvittelijoita.

Amerikkalaisesta ruokakulttuurista voi olla montaa mieltä, mutta siitä olen ainakin iloinen, että löysin aikoinaan maapähkinävoin ja otin sen osaksi ruokavaliotani. On mahtavaa, että pienellä vaivalla saa valmistettua yksinkertaista, mutta niin herkullista ja terveellistä superruokaa, joka taipuu moneen muotoon!

Aiheeseen liittyvät

Ei kommentteja

Jätä vastaus