Yhteishyvä
Perhearki Ravitsemus Ruokakulttuuri

Terveyttä ja iloa suomalaiseen varhaiskasvatukseen

30.10.2017

Huomasin viime viikolla, että varhaiskasvatukseen suunnatut ravitsemussuositukset olivat tulleet niin sanottuun julkiseen kommentointiin, joka kestää 14.11 asti. Julkisessa kommentoinnissa kuka tahansa suomalainen voi antaa palautetta siitä, millaisilla suuntaviivoilla julkista ja yksityistä varhaiskasvatusta järjestävät tahot hoitavat ruokapalvelunsa.

Kiinnostuin kommentoinnista ilmoittaneesta uutisesta ja tässä vaiheessa vielä karvalakkimalli-vaiheessa olevista suosituksista parista syystä. Ensiksi, tämä on ilmeisesti ensimmäinen kerta, kun varhaiskasvatus saa omat suosituksensa — uskoakseni aiemmin varhaiskasvatuksessa on ollut käytössä joko kouluruokasuositukset tai vuoden 2014 yleisesti väestölle suunnatut ravitsemussuositukset, johon myös nämä varhaiskasvatuksen ravitsemussuositukset (tai oikeastaan niiden luonnos) pohjautuvat suurelta osin ja joilla ei ole suuria eroja keskenään. Toinen syy on se, että suositukset on tarkoitettu myös perheille, ja meidän perheemme yksi jäsenistä on varhaiskasvatuksen ikähaarukkaan osuva lapsi.

Oli siis kiinnostavaa nähdä, millaisen ruokavalion asiantuntijat toivovat varhaiskasvatusikäisen lapsen omaavan, ja peilata suosituksia siihen, miten niiden noudattaminen on onnistunut perheessämme tähän asti. Tämä on tavoitteena myös tässä kirjoituksessa, jossa olen käynyt läpi luonnoksen mielenkiintoisimpia kohtia.

Otsikkokin kertoo jo paljon

Jo pelkästään suosituksille kaavailtua otsikkoa, Terveyttä ja iloa ruoasta — varhaiskasvatuksen ruokasuositus, tarkastelemalla voidaan päätellä tiettyjä asioita ravintosuositusten luonnoksen sisällöstä. Terveys on sanana itsestään selvä: suositusten tavoitteena on varmistaa lapsen terve kasvu, mihin pyritään luonnollisesti esimerkiksi painottamalla tutkimuksissa hyväksi havaittujen, terveyttä edistävien ruoka-aineiden kuten kasviksien syömistä.

Ilo onkin sitten monitulkintaisempi sana. Minun tulkintani mukaan tämä voisi tarkoittaa sitä, että syömisessä ei tulisi olla jäykkä, vaan enemmänkin tolkku. Esimerkiksi lisättyä sokeria ei tarvitse karsia täysin ruokavaliosta, mutta sitä ei myöskään tulisi käyttää runsaasti, mikä taas on ongelma joidenkin lasten kohdalla. Terveyden edistämisessäkin voidaan mennä ruokavalintojen suhteen liian pitkälle esimerkiksi täydellä sokerirajoituksella, jolloin syömisestä katoaa ilo, ja joka taas voi heijastua negatiivisesti syömiskäyttäytymiseen myöhemmällä iällä.

Tolkkuuteen on ruokasuosituksissa pyritty ruokavalintojen osalta siten, että esimerkiksi lisättyä sokeria sisältäviä ruokia suositellaan tarjottavan vain harvoin: sokeroituja juomia, jäätelöä tai leivonnaisia ei tulisi käyttää päivittäin. Lisättyä sokeria voidaan kuitenkin käyttää esimerkiksi happamuuden, kuten puolukoiden happaman maun tasoittamiseen: pieni määrä sokeria ja annos terveellisiä marjoja on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin ei pientä määrää sokeria eikä annosta terveellisiä marjoja, koska monilla lapsilla on muutenkin haasteita saada syödyksi suositeltavia määriä kasviksia eli 5–6 kourallista päivässä. Ruokavalioon voi mahtua lisäksi pieniä määriä herkuiksi luettavia ruokia, joita voidaan syödä esimerkiksi ruokaperinteitä opeteltaessa. Tällaisia esimerkkiherkkuja ovat esimerkiksi laskiaispullat ja Runebergin tortut.

Toisaalta ilon voidaan mielestäni ajatella tarkoittavan sitä, että sillä, miten ruokapöydässä ympärillä olevat aikuiset käyttäytyvät ja mitä asenteita he omaavat, on suuri vaikutus syömishetken mielekkyyteen. Sellaiset toimet kuten syömään pakottaminen, oudot ruokailusäännöt tai istuttaminen ruokapöydässä niin kauan, että lautanen on tyhjä, eivät ole omiaan tuottamaan positiivisia syömiskokemuksia herkässä iässä olevalle lapsella. Suosituksissa korostetaankin, että aikuisten oma esimerkki ja rohkaiseminen ovat pakottamista tai rajoittamista parempi vaihtoehto lasten ruokavalion muokkaamisessa. Ilolla tarkoitetaan suosituksissa onnistumisen kokemuksia, joita vahvistetaan aikuisten kehuilla ja kiittämisellä.

Yllä mainitut asiat ovat toteutuneet perheessämme hyvin. Syömme herkut herkkuina, eli vältämme esimerkiksi sokeroituja jogurtteja tai viilejä, mutta joskus saatamme syödä jäätelöä tai keksejä. Asiaa helpottaa se, että vähäsokeristen välipalojen kohdalla vaihtoehdot ovat lisääntyneet viime vuosina paljon, vaikkakin esimerkiksi murojen tai vastaavien välipalojen kohdalla reilusti alle 10 prosenttia sokeria sisältävien murojen määrä on valitettavasti laskettavissa yhden käden sormilla.

Painostamista emme suvaitse, vaikka esimerkiksi pitkään ja huolellisesti valmisteltu ruoka ei maistuisikaan ollenkaan. Pyrimme kuitenkin aina siihen, että lapsi edes maistaisi uusia makuja ja ruokia, jotta maut tulisivat tutuiksi ja ruoat ennen pitkää kunnolla osaksi ruokavaliota. Kasviksia pyrimme syömään paljon, mutta toki niiden kohdalla voisi olla melkein aina monipuolisempi. Onneksi sesonkien mukaan syöminen rytmittää ja monipuolistaa automaattisesti kasvisvalikoimaa, joten ei ole ihmekään, että sesonkien noudattaminen on nostettu esille myös ruokasuositusluonnoksessa.

Mukana myös kasvatuksellisia elementtejä

Varhaiskasvatuksen ruokasuositusten selkeä ero väestötason suosituksiin on se, että niissä on otettu huomioon myös väestösuosituksista puuttuva kasvatuksellinen näkökulma. Kasvatuksellisuutta käsiteltiin luonnoksessa yhden luvun verran, joten se oli saanut selkeästi painoarvoa.

Edellä mainitun esimerkin näyttämisen lisäksi suositusluonnoksessa puhuttin paljon lasten osallistamisesta, ja siihen esiteltiin konkreettisia esimerkkejä. Osallistaminen voisi toteutua esimerkiksi siten, että lapsi osallistuu taitojensa mukaisesti ruoan valmistamiseen, kattamiseen ja pöydän siivoamiseen. Lapsi voi esimerkiksi pilkkoa juureksia tai häntä voidaan pyytää valitsemaan tarjoiluastialta itselle mieluinen hedelmä.

Mielenkiintoisena elementtinä voidaan pitää luonnoksessa kuvailtua ”muuta ruokatoimintaa”, jonka tiimoilta työryhmä esitteli hauskoja esimerkkejä. Lapsia voidaan esimerkiksi tutustuttaa erilaisiin kasviksiin järjestämällä sadonkorjuutapahtumia tai juuresbaareja, johon lapset osallistuvat tai viljelemällä päiväkodin pihalla pieniä määriä kasviksia. Etenkin viljeleminen on hankalahkoa toteuttaa kaupunkiympäristössä, mutta toteutuessaan se olisi lasten mielestä takuulla mielenkiintoista puuhaa.

Lapsemme on vielä melko pieni osallistumaan merkittävällä panoksella ruoan valmisteluun, mutta on ilo nähdä, miten aikuisesta niinkin mitättömältä tuntuva asia kuin esimerkiksi pitsataikinan sekoittaminen tai pitsapohjan taputtelu pellillä voi tuottaa niin paljon iloa ja saada aikaan pystyvyyden tunnetta. Siivoamiseen lapsi sen sijaan osallistuu enemmän, ja yleensä silloin, kun on itse sotkenut esimerkiksi kumoamalla juomalasin sisällön lattialle. Juuresbaari tai suosituksissa mainittu yrttien kasvattaminen ikkunalaudalla eivät ole olleet osa arkeamme, mutta menevät ehdottomasti kokeiluun.

Vegaaniruokavalioon on otettu kantaa

Vegaaniruokavalio on ollut viime aikoina julkisuudessa etenkin päiväkotien näkökulmasta, esimerkiksi silloin, kun 1-vuotiaan vegaaniruokavaliota noudattavan lapsen olisi pitänyt tuoda päiväkotiin omat ruoat, koska kunta ei olisi niitä tarjonnut.

Suositusluonnoksessa ei oteta kantaa mahdolliseen vegaaniruokavaliota koskevaan byrokratiaan, mutta niissä keskustellaan melko kattavasti siitä, miten vegaaniruokavalio tulisi toteuttaa varhaiskasvatuksessa sitä noudattaville lapsille. Yleinen viesti on se, että vegaaniruokavalio sopii huolellisesti toteutettuna myös pienille lapsille, mutta etenkin sellaisten ravintoaineiden kuten B12-vitamiinin, jodin ja D-vitamiinin saantiin on kiinnitettävä huomiota. Ilman ravintolisiä tai ravinteilla vahvennettuja elintarvikkeita vegaaniruokavalio on vaikea toteuttaa, joten suosituksissa todetaan, että kalaa tai maitotuotteita ja kananmunaa sisältävät vegetaariset ruokavaliot ovat ravitsemuksellisesti turvallisimpia vaihtoehtoja kasvisruokavalion toteuttamiseen.

Perheessämme ei ole yhtään vegaania, mutta syömme nykyään huomattavasti kasvispainotteisemmin kuin ennen. Yksi syy tähän lienee lapsemme, joka on oikeastaan oma-aloitteisesti mieltynyt huomattavasti enemmän kasviproteiininlähteisiin kuin lihaan. Härkis, Nyhtökaura, herneet, pavut, linssit ja tofu ovat lapsemme kohdalla menekiltään huomattavasti paremmin menestyviä kuin punainen liha ja kana: eläinperäisistä proteiininlähteistä ainoastaan kala on maitotuotteiden ohella verrattavissa kulutukseltaan kasviproteiineihin.

Tässäpä onkin hyvä esimerkki siitä, että ei kannata i-ki-nä jättää lapselle tarjoamatta jotakin ruokaa siksi, että ajattelee sen olevan hänelle epämieluisaa. Kieltämättä minulla ei esimerkiksi ruskeita papuja tarjotessani ollut aikoinaan kovin optimistisia odotuksia niiden mielekkyydestä, mutta niin vain ne maistuivat jo heti ensimmäisellä kerralla sillä tavoin, että papujen syöminen piti lopulta keskeyttää vatsakipujen pelossa.

Yhteenveto

Suosittelen lukemaan suositukset läpi ja antamaan niistä palautetta, mikäli aihe kiinnostaa tai koskettaa itseä tai omaa lasta. Jos löytää suositusluonnoksesta omasta mielestään jotakin korjattavaa, on asiasta mahdollista esittää korjausehdotus, joka kannattaa perustella mahdollisimman hyvin, jotta korjausehdotuksella olisi mahdollisuus tulla hyväksytyiksi.

Aikuisiän terveellisen syömisen siemenet kylvetään jo lapsena, ja on tärkeää, että saamme lapset syömisen näkökulmasta jo alusta alkaen terveellisille urille. Niinpä lasta tulisi pyrkiä ohjaamaan jo pienenä kohti terveellisiä ruokavalintoja niin kotona kuin päiväkodissa, ja nimenomaan ilon ja positiivisuuden kautta. Mainio tapa edistää kansanterveyttä on aloittaa edistäminen jo nuorena!

Aiheeseen liittyvät

Ei kommentteja

Jätä vastaus