Yhteishyvä
Ravitsemus

Uudet kouluruokasuositukset pureskeltavana

30.1.2017

Mennyt viikko oli ravitsemusuutisoinnin kannalta merkityksellinen, koska VRN eli Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkaisi uudet suositukset kouluruokailujen järjestämiseen. Syödään ja opitaan yhdessä -nimellä kulkevien kouluruokasuositusten pohjalla ovat muutama vuosi sitten julkaistut väestötason ravitsemussuositukset sekä viime vuonna julkaistut lapsiperheiden ravitsemussuositukset. Edelliset kouluruokasuositukset olivat vuodelta 2008, joten esimerkiksi suositusten taustalla olevan tieteellisen tutkimusnäytön lisääntymisen johdosta oli jo aikakin, että vanhat suositukset saivat nyt päivityksen.

Jokaisella meistä — minä mukaan lukien —  on kouluruokailuihin liittyviä muistoja tai kokemuksia, ja joidenkin kohdalla kouluruokailu on osa jälkikasvun arkirutiineja. Tässä kirjoituksessa käyn läpi mielestäni uusien kouluruokasuositusten olennaisimmat kohdat, ja peilaan suosituksia omiin kokemuksiini kouluruokailusta.

Kasviproteiinit

Proteiininlähteiden osalta suositusten merkittävin muutos lienee suositus vähentää punaisen lihan ja lihavalmisteiden käyttöä. Lihavalmisteperäiset ruoat, kuten uunimakkarat, makkarakastike ja makkarakeitto olivat melko yleisiä ruokia kouluaikoinani. Nyt julkaistuissa suosituksissa makkaraa tai muita lihavalmisteita sisältäviä ruokalajeja ei kuitenkaan suositella tarjottavaksi jokaisella viikolla.

Punaisen lihan ja lihavalmisteiden tilalle suositellaan otettavaksi kalaa, kanaa ja kalkkunaa sekä kasvipohjaisia proteiininlähteitä, joita ovat esimerkiksi pavut, linssit ja herneet. Kalan ja kasviproteiinien kulutusta pyritään edistämään suosittelemalla tarjottavaksi vaihtelevia kalalajeja 1–2 kertaa viikossa ja suosittelemalla jokaiselle päivälle kaksi pääruokavaihtoehtoa, joista toisella proteiinin saanti turvataan edellä mainituilla tai muilla kasviproteiinin lähteillä, kananmunilla tai maitovalmisteilla. Jos taas ruokailussa ei ole valittavana kahta ateriavaihtoehtoa, joka viikko suositellaan järjestettävän ainakin yksi kasvisruokapäivä.

Kasvisruokakokemukseni kouluajoilta ovat hyvin niukat. Peruskouluaikoinani kasvisvaihtoehdot olivat vielä harvassa, ja toisin kuin nykyään menetellään monessa koulussa, kasvisruokavaihtoehdon valitseminen yläasteella oli 15 vuotta sitten mahdollista vain vanhempien etukäteisilmoituksella. Lukiossa kasvisvaihtoehtoja oli jo saatavilla laajemmin, mutta en harmillisesti tullut valinneeksi niitä juuri ikinä, kuten ei myöskään yksikään kavereistani. Tästä syystä epäilenkin, että lukio- ja etenkin yläasteikäisistä pojista vain pieni osa valitsee kahdesta ateriavaihtoehdosta juuri kasvisvaihtoehdon.

Nykytilanteessa kasviproteiinien kulutusta voisikin yrittää lisätä lempeästi kouluissa tai miksei omassa keittiössä korvaamalla osa liharuokien sisältämästä lihasta kasviproteiinien lähteillä. Konkreettinen esimerkki voisi olla makaronilaatikko tai lasagne, jossa kolmasosa tai puolet jauhelihasta on korvattu linsseillä. 2:1 tai 1:1 suhde jauhelihaa ja linssejä ei vaikuta juuri ruoan makuun, ja omien ruoanlaittokokemusteni mausta tulee tällöin parempi kuin käyttämällä pelkkää jauhelihaa. Myös puhtaat kasvisruokapäivät voisivat olla ainakin kokeilemisen arvoisia, jos niitä ei tällä hetkellä järjestetä. Lisäksi kuten suosituksissa kirjoitetaan, kasvisruokien nimien tulee olla sellaisia, että oppilaat uskaltautuisivat kokeilemaan uusia ruokalajeja. Lisäksi itse ruoan tulisi olla houkuttelevaa, mikä kannustaa kasvisruokakokeiluihin. Nykyään kasviproteiinien merkitys ravitsemuksessal lisääntynyt, minkä lisäksi niiden suosio on kasvanut. Ennustankin, että seuraavissa kouluruokasuosituksissa kasviproteiinien rooli ravitsemuksessa tulee korostumaan entisestään.

Kalaruokien kohdalla seiti eri muodoissaan oli minun aikanani kirkkaasti yleisin kalavaihtoehto, ja muita kalalajeja kuten lohta oli tarjolla vain harvoin. Mielestäni kalan käyttöä voisi pyrkiä monipuolistamaan mahdollisuuksien mukaan vaihtelemalla tarjottavia kalalajeja. Esimerkiksi muikut ja silakat eri muodoissa ovat hyviä vaihtoehtoja seitille. Kasvisten tavoin kalalajien sesonki vaihtelee vuodenajasta riippuen, joten vaihtelevien kalalajien tarjoaminen voi olla järkevää jo pelkästään kustannuskysymysten vuoksi.

Täysjyväviljatuotteet ja peruna

Viljatuotteissa suositellaan niin sanottujen valkoisten tai ”puhdistettujen” viljojen käytön sijaan täysjyväviljojen kuten täysjyväriisin, tumman makaronin ja ohran käyttöä. Suositus perustuu siihen, että täysjyväviljatuotteissa on valkoisia viljoja enemmän ravinteita, kuten kuitua ja kivennäisaineita, ja ne ovat siten ravitsemuksellisesti parempi vaihtoehto.

Suositus on sinänsä ihan järkeenkäypä ja toivottava, mutta sen toteutuminen on toinen juttu. Omien kokemuksieni mukaan kouluruokailussa tarjotut lisukkeet ovat olleet juurikin valkoisia viljoja, joista konkreettisimpia esimerkkejä ovat pitkäjyväinen riisi ja vaalea pasta eri muodoissa. Vaikka täysjyväviljasuositus on todennäköisesti ollut voimassa jo minun aikanani, täysjyväriisin tai -pastan tarjoaminen ruokailun aikana on ollut niin harvinaista, että minulle ei ole jäänyt siitä merkittäviä muistijälkiä. Ohraa muistan puolestaan syöneeni ensimmäisen kerran vasta aikuisiässä.

Perunat ovat perinteisesti kuuluneet kouluruokailuun jo pitkän aikaa. Minun aikoinani tarjolla olleet keitetyt lisukeperunat ovat olleet valmiiksi kuorittuja, enkä muista kohdanneeni kuorellisia perunoita kuin vasta varusmiespalveluksen aikana. Kuoriperunoiden tarjoamista on todennäköisesti vältetty sillä perusteella, että niiden kuorimisen on ajateltu olevan hidasta.

Kuorittujen ja keitettyjen perunoiden tarjoamisessa on kuitenkin kaksi merkittävää parannuskohtaa. En tunne kouluruoan valmistusprosessia kovin tarkasti, mutta ensimmäinen on se, että valmiiksi kuorittuja perunoita saatetaan säilyttää ennen valmistamista pitkänkin aikaa esimerkiksi vakuumipakattuina. Tämä voi olla syy siihen, että perunat muuttuvat valmistettaessa helposti ”kumipotuiksi”, jotka ovat monille yksi ikävimmistä, ja toisaalta mieleenpainuvimmista kouluruokamuistoista. Tällaisten perunoiden pintarakenne on nihkeä, jopa kova, minkä johdosta niiden käsittely ruokailuvälineillä on vaivalloista, suutuntuma ollessa epämiellyttävä.

Toinen on se, että osa niin perunoiden sisältämistä ravinteista ja ennen kaikkea kuidusta löytyy kuoresta, jonka poistaminen heikentää perunoiden ravintosisältöä. Minun mielestäni perunoiden kuorimatta jättäminen on siis enemmän terveystietoisuudesta kuin laiskuudesta kertova teko, sillä näin ollen ateriasta muodostuu ravinteikkaampi. Jos perunat pesee ja harjaa hyvin, minkä voi tehdä koneellisesti siinä missä kuorimisenkin, ei keitettyjen lisukeperunoiden syömisessä kuorineen ole mitään esteitä. Tarjoamalla perunat kuorineen ja pestyinä ne myös olisivat tuoreempia, mikä saattaisi tehdä niistä valmistuksen jälkeen koostumukseltaan parempia. Uusissa kouluruokasuosituksissa neuvotaankin perunoiden tarjoamista eri muodoissa, joista yksi muoto kuorineen keitetyt perunat.

Nämä perunat olivat valmiiksi kuorittuja

Mainittakoon, että kouluruokailun ohella olen valitettavasti kohdannut täysjyvälisukkeita ja kuoriperunoita melko harvakseltaan muissakin paikoissa. Vielä nykyäänkin esimerkiksi työpaikkaruokaloissa ja lounasravintoloissa tarjottavat lisukkeet ovat samaa rataa kuin ennenkin, eli useissa paikoissa valkoista riisiä ja pastaa ja valmiiksi kuorittuja perunoita. Myös tarjottavien leipien täysjyväisyyteen voisi mielestäni kiinnittää huomiota kautta linjan, sillä leipätarjonnassa valkoisista viljoista valmistetut sämpylät ja leipäviipaleet ovat olleet perinteisesti vahvasti esillä. Vaikka valkoisista viljoista koostuvien lisukkeiden tai ruokien tarjoamista ei tarvitse lopettaa kokonaan, toivottavasti niin lisuke- kuin leipätarjontaan tulee parannusta jatkossa.

Ruokailutilanne ja -tila, ruokailukasvatus

Kouluruokasuositukset eivät koske pelkästään ruokia ja ruoka-aineita, sillä ainakin nykyisissä suosituksissa annetaan kattava ohjeistus koko ruokailun järjestämisestä. Kouluruokailu nähdään käytännönläheisenä osa ruokakasvatusta, joten suositukset käsittelevät esimerkiksi ruoka-aikoja, ruokailutilan järjestelyä, ruokien esillepanoa ja oppilaslähtöisyyttä. Esimerkkinä mainittakoon, että ruokailun tulisi tapahtua noin kello 11–12, ja ruokailutilanteista ja -tilasta tulisi tehdä mahdollisimman viihtyisä ja rauhallinen. Lisäksi etenkin alakoulun ensimmäisillä luokilla ruokailutilanteessa läsnä olevan opettajan merkitys korostuu lasten ohjaamisessa. Ohjaava opettaja onkin oikeutettu ravintoetuun.

Kouluruokailun yhteydessä oppilaita tulisi neuvoa, mistä aineksista hyvä ateria koostuu. Apuna voi käyttää opettajan ohjauksen lisäksi lautasmalleja. Ruokailuohjauksen ja säännöllisten ruokailuaikojen merkityksen korostamisen tulisi jatkua läpi koulutaipaleen, sillä yläkoululaisista vain kaksi kolmasosaa ilmoittaa syövänsä kouluaterian päivittäin, ja usein aterialta puuttuu joitakin tärkeitä aterian osia kuten salaatti. Hyvistä ruokailutottumuksista ja oikeanlaisen ruokavalion tärkeydestä tulisikin puhua luontevissa merkeissä, esimerkiksi terveystiedon tunneilla.

Mediassa kouluruokailu on mielestäni esitetty usein hieman negatiivisessa valossa. Esimerkiksi kouluaterioista otetut kuvat eivät ole olleet täysipainoisia aterioita, jonka pitäisi näyttää jotakuinkin alla olevan kaltaiselta.

Kuva: VRN

Elämässä tulee pidettyä monia asioita itsestäänselvyytenä, ja jonkin asian merkityksen huomaa usein vasta sitten, kun sen menettää. Minun kohdallani kouluruokailu on ollut yksi tällaisista asioista. Olen oppinut arvostamaan ilmaisen aterian merkitystä vasta yliopistoajoistani lähtien, jolloin lounaat eivät olleet enää ilmaisia, joskaan eivät erityisen hintaviakaan. Lukiossa jätin koululounaan välillä syömättä ja menin koululounaan syömisen sijaan pitseriaan tai muuhun pikaruokapaikkaan, mutta nykyään en jättäisi ilmasta lounasmahdollisuutta väliin mistään hinnasta. Olen yrittänyt myös kannustaa muita ala- tai yläkoulu tai lukioikäisiä syömään kouluaterian aina, kun se on mahdollista.

Yhteenveto

Onnistuneen kouluruokailun järjestäminen on tasapainoilua oppilaiden mieltymysten, terveellisen ravitsemuksen ja kustannusten välillä. Suomessa kouluruokailu on otettu läheiseksi osaksi opetusta, ja ilmeisesti Suomi on ainoa maa, jossa kouluruokailu on otettu mukaan opetussuunnitelmaan. Koska kouluruoan on ajateltu suositusten mukaan tarjoavan kolmasosan oppilaan päivän energiantarpeesta, myös kodeissa tapahtuvalla ravitsemuskasvatuksella ja esimerkin näyttämisellä on suuri merkitys lasten ja nuorten ravitsemuskasvatuksessa.

Vaikka kouluruokailua kritisoidaankin välillä, yksi asiaa kannattaa pitää mielessä. Monissa maissa ei anneta kouluruokasuosituksia, koska kouluruokailua ei yksiselitteisesti järjestetä. Suomalaisten lasten ja nuorten mahdollisuutta nauttia kouluateria kannattaakin arvostaa. Täysipainoisen aterian syömisellä koulupäivän aikana on merkitys niin yleisen jaksamisen kuin oppimiskyvynkin kannalta. Siinä suositusten mukaisesti järjestetty kouluruokailu on enemmän kuin paikallaan.

Aiheeseen liittyvät

2 kommenttia

  • Vastaa Sanna 31.1.2017 klo 8:37

    Hyvä kirjoitus! Kuulin yläkouluikäisten lasteni suusta, että rössypottua ei koulussa enää tarjoilla. Vaikka kuinka perinneruoka onkin, onko ekologista heittää siitä puolet biojätteisiin, kun sitä ei syödä? Mutta siis, hyvä jos ei tarjoilla enää. Kehoitin seiska- ja kasiluokkalaistani käväisemään ruokavälkällä ulkona haukkaamassa happea, mutta selitys on, että eivät ehdi kun pitää jonottaa niin kauan ruokajonossa. Ei hyvä homma, jos ruoka pitää hotkaista, jotta ehtii takaisin tunnille. Siitä plussaa, että kasvisvaihtoehtokin on tarjolla, jota seiskaluokkalaiseni syö. Jännä, että hän ihan itse on päättänyt, että ei syö punaista lihaa eikä edes karkkeja, missä on siasta tehtyä liivatetta. Muutenkin suosimme kasvisruokaa aina vain enemmän.

    • Vastaa Olli Haataja 31.1.2017 klo 22:19

      Kiitos! Tässä rössypottuasiassa näkyy juuri tasapainoilu, jossa oppilaidenkin näkemys on otettava huomioon. Minua rössypottujen jättäminen pois tietysti harmittaisi, sillä rössypotut ovat mitä parasta ruokaa =) Tuo kiire ruokailussa kuulostaa melko ikävältä. Suosituksissa mainittiin, että ennen ruokailua tai ruokailun jälkeen tulisi järjestää ”ainakin 15 minuutin välitunti”. Itse ruokailuun tulisi puolestaan varata noin 30 minuuttia aikaa. Tämä on sellainen asia, joka kyllä tulisi pyrkiä järjestämään. Mahdollisuus pieneen reippailuun on hyvä menettely esimerkiksi aterian jälkeisen verensokerin nousunkin kannalta. Lisäksi reilu ruokailuaika estää hotkimista, mahdollistaa riittävän kylläisyyden saavuttamisen eikä tee ruokailusta ”suorittamista”, eli toimii sitä kautta myös hyvänä opetuksena siitä, että syöminen tapahtuu kaikessa rauhassa.

    Jätä vastaus