Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Pääkirjoitus: Hyvillä aikomuksilla ei ole väliä, jos ne eivät muutu puheista oikeiksi teoiksi

Teksti:
Päivi Anttikoski
Kuvat:
Outi Törmälä
Julkaistu: 7.5.2024
|
Muokattu: 7.5.2024
Työelämämme tarvitsee kaikkia, joten haluamme jatkossakin helpottaa työperäistä maahanmuuttoa ja työllistymisen esteiden poistoa, Päivi Anttikoski kirjoittaa.

Onkohan ketään, joka ei olisi sitä kokenut? Tunnetta, ettei kelpaa omana itsenään, sellaisena kuin on. Erilaisuuden hyväksyminen ei ole ollut itsestään selvää, mutta tuskin koskaan on ollut näin helppoa syrjiä toisenlaisia.

Vuoden nuori suunnittelija Henna Lampinen tekee näyttäviä vaatteita koossa 54. Henna kertoo jutussamme, ettei ole koskaan epäillyt ammattitaitoaan, mutta uransa alkuvaiheessa hän oli erittäin epävarma omasta kehostaan. Lampista kiusattiin koulussa, ja se jätti jälkensä. Mutta enää hän ei pelkää muiden edessä. Hänen tarinansa voi antaa voimaa etenkin kaikille kiusatuille tai ulkonäköpaineista ahdistuneille nuorille.

Onko ihmisillä luonnollinen tarve kiusata? Tätä pohti oma teini-ikäinen poikani. Hän sairastui vakavaan anoreksiaan yllättäen, alakoulun päätteeksi.

Sairastumiseen ei ole vain yhtä syytä, mutta taustalla on ainakin normaalipainoisen nuoren kiusaamista. Se on armotonta. Vahva ja iloinenkaan ei aina pysy ehjänä, mutta kasvaa vähitellen vahvemmaksi kuin ennen sairastumista.

Alkuvuodesta rohkeat myyjämme ja tarjoilijamme kertoivat työssään kokemastaan häirinnästä. Käsittelimme tätä raskasta aihetta, sillä vain avoimella keskustelulla voimme parantaa heidän tilannettaan.

Nyt kerromme monikulttuurisesta työyhteisöstämme. Meitä ässäläisiä on yli 40 000, mikä tekee meistä Suomen suurimman yksityisen työnantajan. Joukossamme on ihmisiä yli 80 eri kansallisuudesta. Meillä on siis iso rooli työelämän monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden vahvistamisessa.

”Elämäni muuttui, kun tulin tänne (S-ryhmään) töihin. Nyt koen olevani turvassa”, kertoo pakolaisleiriltä Ruandasta Mikkeliin tullut Lucie Uwamungu. Lucie kertoo, kuinka häntä töissä arvostetaan ja puolustetaan. Esihenkilöt Pirjo ja Timo siellä Suur-Savossa, tämä on teille parasta mahdollista palautetta!

Työelämämme tarvitsee kaikkia, joten haluamme jatkossakin helpottaa työperäistä maahanmuuttoa ja työllistymisen esteiden poistoa. Teemme joka päivä vastuullisuustekoja ympäristömme ja ihmisten hyväksi.

Tulet tänä vuonna asiakasomistajana huomaamaan, kuinka voit tehdä yhteistä hyvää kanssamme. Ja kun yhdessä tehdään, yhteinen hyvä ei jää puheen tai aikomusten tasolle, vaan muuttuu ihan oikeiksi teoiksi.

Päivi Anttikoski on SOK:n mediajohtaja, joka oppi äidiltään, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita.

Lue myös